Espoon asemaa remontoidaanEspoon aseman parannusurakka on saatu käyntiin. Runsaan viiden miljoonan euron hankkeen on määrä valmistua kesällä 2010. Kaupunki osti aseman viime vuonna VR-Yhtymältä vauhdittaakseen parannustyötä. Urakassa rakennetaan asemasillalle lipunmyyntitilat VR:lle sekä uudet tilat ravintolatoimintaa varten. Radan ylittävä kävelyputki lasitetaan sisätilaksi ja sen pinnoitteet uusitaan. Myös aseman hissejä korjataan ja niiden kumppaniksi rakennetaan kahdet liukuportaat. Lisäksi turvajärjestelyjä, valaistusta, opastusta ja esteettömyyttä parannetaan. Koska alueella liikkuu paljon jalankulkijoita joudutaan työ tekemään useassa vaiheessa. Portaikkoihin ja silloille rakennetaan tilapäisiä kulkuyhteyksiä. Lipunmyynti toimii koko urakan ajan. Espoon aseman parantamista on odotettu pitkään. Asukkaat ja alueella liikkuvat pitävät nykyistä asema-aluetta turvattomana ja epäsiistinä. Asemarakennus ja silta ovat valmistuneet vuonna 1981. Asemasillalla toiminut ravintola paloi vuonna 2003 ja se on ollut siitä asti kunnostamatta. Aseman parannuksen jälkeen aloitetaan alueen uuden paikallisbussiterminaalin radan eteläpuolelle, myös Espoontorin liikekeskuksen saneeraus odottaa vuoroaan. Lähde: Kuntatekniikan Foorumi 10.2.2009 |
Copyright © Pertti Heikkinen 2009