Taavetti-adressissa jo 1800 allekijoitustaJunavuorojen palauttamista Taavettiin vaativat adressit ovat koonneet runsaasti allekirjoittajia. Luumäen lisäksi allekirjoituksia on kertynyt lähikunnista ja kauempaakin, jopa Turusta saakka. Eri liikkeissä esillä olleissa adresseissa on yhteensä 1 260 nimeä, nettiadressissa www.adressit.com/junalla_taavettiin oli tiistaina puoliltapäivin 567 nimeä. Ensi viikon perjantaina luumäkeläisten lähetystö käy Helsingissä eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa luovuttamassa adressit eteenpäin. Henkilöjunaliikenteen viimeinen juna Taavetin asemalla pysähtyi syksyllä 2006. Adresseissa vaaditaan nyt, että vähintään yksi Lappeenrannan ja yksi Helsingin suunnan juna vuorokaudessa pysähtyisi taas Taavetissa. Lähde: Etelä-Saimaa 2.2.2009 |
Copyright © Pertti Heikkinen 2009