Teollisuuden Raideliikenne aloittanee 2010

Teollisuuden Raideliikenne Oy TR-Group aloittaa liikennöinnin raiteilla näillä näkymin ensi vuonna. Yhtiö aikoo keskittyä palvelemaan kiinteästi muutamia asiakkaita.
 – TR-Group ei tule olemaan taksitolppa, josta tilataan kyytejä, me tähtäämme teollisuusprosessien osaksi, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Lipponen linjaa.

Konserni on kiinnostunut erityisesti prosessiteollisuuden ja energiatuotannon kuljetuksista. Niiden suunnittelusta, kuljetuksista ja terminaalipalveluista.
 – Meillä ei tule olemaan kovin monta asiakasta. Nyt meillä on pääasiakas, jonka kanssa räätälöimme asiaa. Meillä on tilanne, että kaikki kapasiteetti, mikä irti saadaan, on varattu jo vuoteen 2012 saakka, oikeastaan pitemmäksikin aikaa, Lipponen kertoo.

TR-group perustettiin vuonna 2007 kun VR:n tavaraliikennemonopoli kotimaan liikenteessä päättyi EU:n vaatimuksesta. Konserni käsittää kolme yhtiötä, joista yksi vastaa rautatierahdeista, toinen terminaalipalveluista ja kolmas logistiikan suunnittelusta sekä konsultoinnista.

Talouden vahvan kasvun siivittämänä tämä VR:n kilpailija jätti toimilupahakemuksen sunnitellen aloittavansa kiskoilla liikennöinnin Itä-Suomen alueella muutaman veturin voimin jo tänä vuonna. Toimilupahakemus vedettiin kuitenki pois viime syksynä.
 – Tekniikan puoli on selvitetty. Meillä oli tilausvalmiudetkin ja alustava rahoituspakettikin kasassa, mutta kyseessä on niin iso asia, että välivuosi on tarpeen, Lipponen toteaa. Hänen mukaansa yhtiö päätti välivuoden pitämisestä ja toimilupahakemuksen poisvetämisestä jo ennen laman alkamista. Toimilupahakemuksen jättämistä tiettävästi vauhditti Talvivaaran kaivos. Vauhditus kuitenkin loppui kun kaivosyhtiö ja VR tekivät kuljetussopimuksen.
 – Vedimme hakemuksen pois, koska liikennöinti pitää aloittaa puolen vuoden sisällä toimiluvan saamisesta, Lipponen sanoo.

Sitä Lipponen ei kuitenkaan paljasta, kenen kanssa yhtiö nyt räätälöi tulevaisuutensa rakentamista.
 – Laman jälkeen katsotaan, miten teollisuusprosessit lähtevät liikkeelle ja mihinkä me satsaamme. Pyrimme siihen, että meillä on tarkkaan räätälöity työ ja sen hoitamiseen sopiva kalusto. Kalustotarve on jo määritelty, mutta sitä ei ole vielä hankittu. Kyseessä on kymmenien miljoonien eurojen investoinnit. Ne pitää ajoittaa siten, että ylösajon jälkeen ne ovat hyvin nopeasti tehokkaassa käytössä, yrityksen hallituksen puheenjohtaja korostaa.

Laskusuhdanteen lisäksi toiminnan käynnistämisen kynnystä korottaa nyt rahoituksen kiristyminen ja dieselöljyn hinnan aleneminen.
 – Rukkasia emme ole panneet naulaan. Liiketoiminnan suunnittelu ei kuitenkaan ole kuin virtaava vesi, joka menee ohi, vaan sen saa edestä päin kiinni ja sitä pystyy päivittämään, Lipponen kuvailee. Hänen havaintojensa mukaan teollisuuden puolella on huutava pula palveluista. Kun dieselin hinta taas nousee, yritykset tulevat etsimään edullisempia kyytejä.

Lipponen sanoo monien rautatiekuljetuksiin liittyvien asioiden muuttuvan lähivuosina myönteisempään suuntaan.
 – Ratahallintokeskus kehittää rataverkostoa siihen suuntaan, että pienetkin yritykset pystyvät toimimaan nykyistä paremmin, TR-Groupin puheenjohtaja kiittelee.

Lähde: Iisalmen sanomat 15.1.2009

<<<