VR:n johto erosi

Valtion suunnitelmat kiirehtiä VR:n kalustohankintoja johtivat yllättäviin eroamisiin yhtiön ylimmässä johdossa: pääjohtaja Henri Kuitunen ja konsernin hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos ilmoittivat tiistaina jättävänsä tehtävänsä.

Ratkaisun taustalla vaikuttaa yhtiön omistajan eli valtion halu aikaistaa sinisten matkustajavaunujen uusimista kainuulaisten työpaikkojen turvaamiseksi. Yhtiön johto halusi pysyä itse laatimassaan aikataulussa.

Kiista päättyi VR:n johdon tappioon. Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Jyri Häkämiehen (kok) mukaan kalustohankintojen uudesta aikataulusta tiedotettaneen jotain jo lähipäivinä. Sekä Häkämies että liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) vahvistivat, että johtajien eroilmoitukset johtuivat juuri tästä näkemyserosta.

Kuitunen ja Lagerroos kertoivat tiedotustilaisuudessaan, että kumpikin teki eroamispäätöksensä itse eikä kummankaan eroon ole mitään yksittäistä syytä. Miehet kuitenkin myönsivät, etteivät he kannata valtion ajamaa VR:n hankintaohjelman kiirehtimistä.

Häkämies piti johtajien eropäätöstä valitettavana. Hänen mukaansa molemmat tekivät hyvää työtä ja heillä oli valtio-omistajan täysi luottamus.
 – Olen hämmästynyt, että nyt ollaan tässä tilanteessa”, sanoi puolestaan Vehviläinen.

Vehviläisen mukaan pääsyy kaluston uudishankintojen nopeuttamiselle on se, että ostoliikenteen laatua halutaan parantaa. Tällaista ostoliikennettä ovat erimerkiksi Kemijärvellen yöjunat. Keskusteluissa VR:n kanssa oli esillä myös vaunuja valmistavan Transtech-yhtiön huono taloudellinen tilanne ja lomautusuhka tehtaalla. Tehdas sijaitsee Otanmäessä Kainuussa.

Myös talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa on ollut esillä, että VR aikaistaisi kalustohankintojaan Transtechin tilanteen helpottamiseksi. Tilauspulasta kärsivän tehtaan vaikeudet ovat uusi isku Kainuulle, joka jo kärsii Kemijärven sellutehtaan ja Kajaanin paperitehtaan lopettamisesta. Ministerivaliokuntaan kuuluvat Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Mauri Pekkarinen, Mari Kiviniemi, Stefan Wallin, Jyri Häkämies, Jan Vapaavuori ja Tarja Cronberg.

Suunnitelmat VR Rata Oy:n ja liikenteenohjauksen erottamisesta omiksi yhtiöikseen ovat myös tietävästi synnyttäneet kitkaa valtio-omistajan ja VR:n johdon välille.

VR lähetti tiistaina iltapäivällä tiedotteen tapahtuneesta. Tiedotteessa sanottiin, että Kuitusen ja Lagerroosin suhteet VR:n johtoon, VR:n hallitukseen ja hallintoneuvostoon sekä ministeri Häkämieheen ovat olleet erinomaiset. Sen sijaan VR:n toiminnan kannalta tärkeitä liikenneministeriötä ja liikenneministeriä ei mainittu.

Tiedotteessa hallituksen puheenjohtaja Lagerroos moitti konsernin hallituksen vaikutusmahdollisuuksia ja ilmoitti eronsa syyksi, että "konsernin hallituksella on liian vähäiset vaikutusmahdollisuudet yhtiön kannalta keskeisiin päätöksiin". Lagerroos aloitti hallituksessa puheenjohtajana vasta viime keväänä.

Kuitunen puolestaan totesi tiedotteessa, että "VR:n kehittämisessä päättyy nyt yksi vaihe."

Kuitunen jatkaa konsernin toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi nykyisessä tehtävässään huhtikuun loppupuolelle asti, jolloin myös hänen työsopimuksensa päättyy. Kuitunen on johtanut VR:ää 12 vuotta ja työskennellyt konsernissa yli 25 vuotta.

Lähde: Helsingin Sanomat 22.10.2008

<<<