Kehä V – seudullinen liikennekäytävähanke

Kehä V -hanke on saanut tuekseen neuvottelukunnan, joka ensimmäisessä kokouksessaan kartoitti suunnitelmaa. Viiden seutukunnan halki Hangosta Mäntsälän kautta Porvooseen rakennettava yhteys on suuri hanke, jonka neuvottelukunta aikoo saada toteutumaan. Neuvottelukunnan jäsenet edustavat Kehä V-vyöhykkeen elinkeinoelämää, kuntia ja eri toimijoita.

Kyseessä on korkeatasoisen maantieyhteyden lisäksi ajatus sähköistää Hanko–Hyvinkää -rata ja jatkaa sitä Hyvinkäältä Mäntsälään. Kehä V-kokonaisuus olisi samalla myös tavaraliikenteen laatukäytävä. Kohdetta on valmisteltu vuoden ajan ja nyt on saatu aikaan perusselvitys ja käynnistetty suunnittelu, kertoo projektikoordinaattori Reijo–Lehtinen.

Kehä V liikennekäytävä Hangosta Porvooseen yhdistää viisi seutukuntaa laajalla kehityskäytävällä Helsingin metropolialueen kehällä. Tätä liikennekäytävää on tarkoitus kehittää metropolialueen kehitystä edistävällä tavalla.

Hangon sataman kasvavat autokuljetukset edellyttävät junakuljetusten tehostamista ja Hanko-Hyvinkää radan pikaista sähköistämistä. Uusien ratojen kehittäminen avaa pitkällä aikavälillä kestäviä ratkaisuja Helsingin metropolialueen kasvulle.

Lähde: Mäntsälä-lehti 15.9.2008

<<<