Kemijärviliike vierailulla KainuussaYöjunaliikenteensä pelastamisoperaatiossa kaksi vuotta sitten syntynyt Kemijärvi-liike palautti kertaalleen lopetetun junayhteyden Lapissa takaisin raiteilleen. – Huomasimme, että VR ja liikenneministeriö antavat väärää tietoa julkisuuteen ja poliittisille päättäjille. Otimme sellaisen linjan, että me annamme oikeaa tietoa, vaikka se alussa oli äärettömän työlästä eikä meitä haluttu uskoa. Vasta kun todistimme muutaman kerran, että VR:n antama tieto oli virheellistä, poliitikot rupesivat epäilemään VR:n toimintatapaa, kertasi Kemijärvi-liikkeen johtaja Heikki Nivala ratkaisevia hetkiä. Nivala on myös Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Nivala totesi eilen Kuhmossa järjestetyssä kansalaistapaamisessa, että Kajaanin yöjunaliikenteen luvut kannattaisi tarkistaa vielä kerran kahta eri kautta. Hänen mukaansa VR kyllä katsoo luvut niin, että perusteet lakkauttamiselle löytyy. – Seurasin jonkin verran myös Kajaanin ja Joensuun tapauksia ja ihmettelin alueiden passiivisuutta. Olisi kannattanut katsoa luvut tarkkaan, ettei epäselvyys olisi jäänyt kaivertamaan ihmisiä. Yhteistyötä Joensuusta päin kysyttiin, mutta meillä ei ollut resursseja, kun oma toimintamme oli samaan aikaan niin hektistä, sanoi Nivala. – Kun Kemijärvellä kerroimme tietomme matkustajamääristä ja VR oli antanut huomattavasti pienemmät luvut, meille sanottiin ettei VR voi antaa vääriä lukuja. VR:lla oli lipputiedot, mutta meillä oli mies asemalla laskemassa ruutupaperille lähtevät ja tulevat matkustajat. Liike oppi virheistään Junakapinan jälkeen Kemijärvi-liikkeellä oli edessään Stora Enson sellutehtaan lakkauttamisen vastustaminen. Liike otti oppia onnistumisistaan ja virheistään ja hioi toimintamalliaan. Kemijärvi-liikkeen aktiivi Kari Väänänen sanoo, että taistelu sellutehtaasta on hävitty, mutta sotaa ei. Tehtaan halleja tyhjennetään, että sinne voi sijoitta muuta yritystoimintaa. – Pahinta, mitä ihmiseltä voi viedä on tulevaisuuden usko, totesi Väänänen. – Me vastustamme ehdottomasti tyhmyyttä. Me vastustamme tuottavien tehtaiden lopettamista, kuvasi Väänänen liikkeen linjaa. Väänänen hämmästeli myös, että Kemijärvi-liike leimattiin muutosvastaiseksi, kun se puolusti toimivaa, tuottavaa, elinvoimaista yhteisöä ruokkivaa tehdasta. Kemijärven tehtaassa oli 255 työpaikkaa. Väänäsellä ei ole ikävä tukirahoja vaan alueelle halutaan elävää toimintaa, tuottavaa työtä. – Kansalaistoiminta, tämän kaltainen nousu, on herättänyt maailmanlaajuista huomiota. Jos poliittinen eliitti ja bisneseliitti rupeavat pelaamaan samaan pussiin, tulee kansalaisella on aika hankalat oltavat, mietti Väänänen. Lähde: Kainuun Sanomat 21.8.2008 |
Copyright © Pertti Heikkinen 2008