VR ja SLL perinnemaisematalkoisiinSuomen Luonnonsuojeluliitto ja VR ryhtyvät yhteistyöhön perinnemaisemien kunnostamiseksi. Valtakunnallisessa hankkeessa Luonnonsuojeluliitto kunnostaa VR:n tuella kymmeniä umpeutumassa olevia perinnemaisemia. VR kutsuu myös asiakkaansa mukaan ympäristötalkoisiin. Jokaisesta tulevan syyskuun aikana myydystä kaukoliikenteen junalipusta ohjataan 5 senttiä perinnemaisemien kunnostamiseen. "VR:n tuki antaa Luonnonsuojeluliitolle mahdollisuuden tehostaa ja laajentaa merkittävästi perinnemaisemien hoitotyötä. Se on samalla arvokas tunnustus työlle, jota piireissä ja paikallisyhdistyksissä on tehty vaihtelevin voimin jo parikymmentä vuotta", toteaa Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen. Hanke toteutetaan Luonnonsuojeluliiton piiriverkoston kautta. Hoidettavia kohteita on liki neljäkymmentä Salon Kirjolanmäestä Kittilän Reidar Särestöniemen taiteilijakodin pihapiiriin. Kohteet hoidetaan pääasiassa vapaaehtoisvoimin, kaikille avoimilla talkoilla. Lisätietoa VR-konsernin tiedotteesta. Lähde: VR 10.6.2008 |
Copyright © Pertti Heikkinen 2008