VR peruu keskiviikkoaamun lähijunia pyryn vuoksi

Ratahallintokeskus ja VR varautuvat lumipyryyn ja sen mahdollisesti aiheuttamiin ongelmiin karsimalla aamulla pääkaupunkiseudun lähijunaliikennettä. RHK:n liikennekeskuksen päivystyksen mukaan poikkeusjärjestely kestänee koko aamun työmatkaliikenteen ajan noin kello kymmeneen asti. Poikkeusjärjestelyillä pyritään turvaamaan työmatkaliikenteen sujuminen hankalissa keliolosuhteissa.

Kaukojunien vuoroihin ei VR:n mukaan ole ainakaan toistaiseksi tulossa muutoksia. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä Tikkurilan ja Helsingin väliä liikennöivät I-junat perutaan kokonaan, Keravan ja Helsingin väliä liikennöivät K-junat puolestaan muutetaan N-juniksi, jotka pysähtyvät kaikilla asemilla Keravan ja Helsingin välillä. Lahden ja Helsingin väliä liikennöivät Z-junat kulkevat normaalisti. Riihimäen R- ja H-junat liikennöivät normaalisti, mutta Saunakallion ja Helsingin väliä liikennöivät G-junat perutaan kokonaan. Vantaankosken radalla pyritään ajamaan kolme M-junavuoroa suuntaansa tunnissa.

Rantaradalla kaikki Kauklahden ja Helsingin väliä liikennöivät E-junat perutaan, Leppävaaran ja Helsingin välillä pyritään ajamaan kolme A-junavuoroa suuntaansa tunnissa. Kirkkonummen ja Karjaan suuntaan liikennöivät S- ja U-junat ajetaan normaalisti.

Lähde: Yle Uutiset 25.3.2008

<<<