Kehäradan hinta noussut 590 miljoonaan

Kehäradan kustannusarvio on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan noussut 75 miljoonalla eurolla 590 miljoonaan euroon. Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Juhani Tervala arvostelee kovin sanoin kehäradan huonoa suunnittelua Ratahallintokeskuksessa.
– Siinä on hyötykustannussuhde puolitoista. Ymmärrän, että nyt ratahallintokeskus takaa kustannusarvion, jolla hanke voi edetä.

Tervalan mielestä tässä kulkee nyt ehdoton kipuraja. Jos hanke olisi tästä enää kallistunut, olisi se Tervalan mukaan jätetty harkittavaksi myöhempiin aikoihin.

Liikenne- ja viestintäministeriön mielestä Kehäradan kustannukset pitää jakaa uudelleen. Ministeriö on esittänyt Vantaan kaupungille, että valtion osuus olisi 68 prosenttia ja Vantaan osuus 32 prosenttia. Uusi valtionosuus olisi näin viisi prosenttiyksikköä aiemmin ilmoitettua pienempi. Ministeriö edellyttää myös, että Finavia osallistuu lentokenttäterminaalin rakentamiseen 30 miljoonalla eurolla.

Valtioneuvosto päättää suurten liikennehankkeiden aikatauluista ja rahoituksesta huomenna kehysriihessä.

Lähde: Yle uutiset 10.3.2008

<<<