Junan pysähtyminen tunneliin johtui ilkivallastaEilinen pikajunan pysähtyminen Paasivuoren tunneliin Muuramessa johtui ilkivallasta. VR:n ohjauspalvelukeskuksen päällikkö Juha Sairasen mukaan tänään tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että junaradalle oli asetettu varoitusmerkki tankoineen ja tehty muutakin tihutyötä. Poliisi tutkii tapausta. Varoitusmerkki vaurioitti veturin ilmanottojärjestelmää ja aiheutti jarrujohdon tyhjenemisen, jolloin juna pysähtyi Paasivuoren tunneliin ja jäi odottamaan hinausta. Ilkivallan merkkejä löydettiin noin puolitoista kilometriä ennen junan pysähtymispaikkaa. Muun muassa radanvarren telelaitekoppiin oli yritetty murtautua ja pistorasioita oli revitty irti. Juha Sairasen mukaan ilkivaltatapauksia tapahtuu jokunen vuodessa. Tapauksen johdosta ei ole luvassa muutoksia toimintaohjeisiin. Sairanen kertoo, että junien ajonopeuksia lasketaan välittömästi sellaisilla radan kohdilla joilla on viitteitä ilkivallasta. Lähde: Yle Keski-Suomen uutiset 18.2.2008 |
Copyright © Pertti Heikkinen 2008